Back to Top

Kokemuksia



"Nyt on ihan pakko hehkuttaa! Tuotteet tulivat todella nopeasti ja olivat juuri sellaisia, kuin halusinkin. Taidan tilata vain teiltä kaikki tulevatkin vaatteeni. Iso kiitos siis loistavasta palvelusta ja hyvistä tuotteista."

 

"Olen myynyt ja ostanut ja olen erittäin tyytyväinen. On kiva ihan rauhassa shoppailla ja myyntiin on helppo laittaa, tietty onhan siinä hieman tekemistä, kun kuvailee,mutta se kuitenkin kannattaa. Suosittelen!"

 

"Tilaukseni käsiteltiin nopeasti ja sain sen muutaman päivän kuluttua. Vaatteet olivat juuri sellaisia kuin kuvailtiin ja hintataso oli todella hyvä. Sekä lapsi että minä olimme vaatteisiimme enemmän kuin tyytyväisiä. Kiitos! Aion jatkossakin tilata teiltä."

 

"Jep - oli vaivatonta ja helppoa kaupankäyntiä ja tuotteet vastasivat kuvausta. Ostin tosin kirjoja ja niissä tulee harvemmin yllätyksiä. Mutta kaikenkaikkiaan hyvä systeemi, voisi kokeilla itsekin tavaroiden myymistä tämän kautta. =) "

 

"Kaikki sujui kuin tanssi! Tilasin paljon vaatteita eri myyjiltä ja kaikki oli siinä kunnossa mitä oli kerrottu. Toimitus oli käsissäni ennemmin mitä ajattelin sen kestävän! Kiitos loistavasta palvelusta!"

 

"Olin tuotteisiin ja toimitukseen tyytyväinen.Nopea toimitus ja kiitos luotettavasta toiminnasta."

 

"Tilaamani tuotteet tulivat nopeasti ja olivat kuvausten mukaisia ja siistejä (vaatteita).
Tulen käyttämään kauppaanne jatkossakin."

 

"Hienosti ja super nopeasti toimii tämä!"

 

"Olin erittäin tyytyväinen palveluun.Ostokseni tuli nopeasti ja kaikki sujui mallikkaasti."

 

"On ihanaa olla asiakkaanne, kun kaikki asiat hoituvat aina näin helposti ja joustavasti!

 

"Kiitos tästä ihanasta palvelustanne, olen taas ollut enemmän kuin tyytyväinen saamiini myyntituottoihin! :)"

 

"Aloitin myymisen huhtikuun lopussa ja olen lähettänyt jo useamman paketin. Huomasin FB:ssä tietoa tästä toiminnasta ja liityttyäni mukaan olen erittäin tyytyväinen. On hyvä kun saa myytävät pois nurkista lojumasta, toki on kova homma siinä vaiheessa, kun kuvailee ja hinnoittelee, mutta palkaksi saa siistit paikat kotona ja hieman tuloja niistä, mitä on turhaan kotona kaappien perukoilla ollut. Mikäli ei ole mennyt kaupan on todella hyvä ja helppo tapa lahjoittaa eteenpäin. Tämä on mun juttu, ei enään mitään kirpparipöytiä pitämään siistinä."

 

"Aloitin myymisen Vähänkäytetyssä vuonna 2015. Olen lähettänyt monta pakettia myyntiin. Olen ollut palveluun erittäin tyytyväinen. Myyminen Vähänkäytetyssä on edullista ja tuotteet myyvät hyvin. Kaikki tuotteet voi lähettää kerralla eikä tarvitse jokaista postittaa erikseen tai vastailla joka tuotteen osalta ostajien kysymyksiin. Tuotteiden lisääminen ja kuvaaminen on oma rumbansa, mutta minusta vaivansa arvoista. Vähänkäytetyssä myyminen on huomattavasti edullisempaa ja vie paljon vähemmän vaivaa kuin kivijalka kirppiksillä myyminen."

 

"Kaikinpuolin tyytyväinen! Useasti olen tilannut ja myös lähettänyt myyntiin omiakin tuotteita. Toimitus on nopeaa ja mielestäni halpaa. Lahjoitus idea on loistava! Sivustolla on selkeät ohjeet ja chat neuvonnastakin saanut vain ja ainoastaan ystävällistä ja nopeaa palvelua. T. Pysyvä ja tyytyväinen asiakas"

 

"Hinnoittelun ja kuvaamisen vaiva on, mutta hyvä kun pystyy tekemään vaikka vähän kerrallaan. Itse myyntiaika tosi huoletonta. Edullinen paikka myydä verrattuna tavalliseen kirppikseen. Voi laittaa edulliset hinnat tuotteille. Suosittelen!"

 

"Olen lähettänyt tuotteita myyntiin ja hyvin menneet kaupaksi. Plussaa myös hyväntekeväisyys ja pidennetty myyntiaika. Mukava että kehitätte palvelua koko ajan. Asiakaspalvelunne on nopeaa."

 

"Kaikki asiointi, tilaukset, toimitukset, palautukset ja laskuhyvitykset ovat sujuneet erinomaisesti. Olen tyytyväinen palveluun ja aion käyttää sitä jatkossakin!"

  

"Muutaman kerran olen tehnyt teillä ostoksia, toimitus on ollut nopeaa ja kaikki on toiminut hyvin. Suosittelen <3"

 

"Kaikki hoitui hyvin ja asiallisesti. Sähköpostiviestintä oli nopeaa ja selvää, sekä kysymyksiin vastattiin hyvin ja nopeasti, kiitos!"

 

"Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä ja ymmärtäväistä. Iso kiitos siitä. Asioin jatkossakin teillä."

 

"Ongelmani ratkesi saman päivän aikana! Tehokasta reagointia!"

 

"Kiitos! Hyvin hoidettu ja nopealla aikataululla!"

 

"Tosi nopea ja hyvä yht.otto. Erittäin mukavaa että tuotteita voi palauttaa, tosin kuin huuto.netissä. Ihmiset eivät ole vielä löytäneet/tajunneet tätä palvelua. Jää mielestäni huuto.netin tai tori.fi varjoon. Mutta parempi. Aion käyttää jatkossakin. Nopea toimitus todella yllätti."

 

"Palvelu on pelannut hyvin, kaikki on toiminut, ei tule mieleen mitään negatiivista. Kiitos teille."

 

"Vastaus tuli todella nopeasti ja sain haluamani tiedon. Kiitos hyvästä ja ystävällisestä palvelusta!"

 

"Kaikki kävi vain niin nopeasti ja ongelmitta. Kiitos siitä!"

 

"Vastaus tuli nopeasti. Joten olen tyytyväinen saamaani palveluun. Kiitos."

 

"Olen erittäin tyytyväinen nopeaan toimintaan ja hyvään asiakaspalveluun. Kiitos!"

 

"Hienoa, ystävällistä asiakaspalvelua!!"

 

"Kaikkeen tyytyväinen."

 

"Tilasin teiltä kivan paketin lasten vaatteita ja vastaavaa. Ajattelin aluksi tilata kokeiluksi muutamia tuotteita. Paketti saapui nopeasti pakettiautomaattiin ja muutenkin maksutapahtuma toimi erittäin kätevästi. Olen erittäin tyytyväinen tuotteisiin ja koko ostotapahtumaan. Aion jatkossa tilata teiltä tuotteita ja suositella sivuanne muille. Tuotteiden kuntoarviot olivat tärkeitä ja ne pitivät paikkaansa. Hienoa että on tällänen todella toimiva netti kirppis!"

 

"Todella tyytyväinen olin tilaukseeni, ihanat ja edulliset tuotteet, suklaapatukka kaupan päälle, Plussaa. Tulivat nopeasti. Ei muuta, kuin kehuttavaa."

 

"Olin tyytyväinen tilattuun tuotteeseen. Kiitos!"

 

"Olen erittäin tyytyväinen vähänkäytetty.fi:n asiakas. Toimitus oli nopea ja ostamani kengät kuvauksen mukaiset."

 

"Ensimmäistä kertaa tilasin ja olen todella tyytyväinen. Paketti saapui jo kahdessa päivässä ja sain kaikki tilaamani tavarat :) Aion tilata tulevaisuudessakin."

 

"Kiitos, tavarat hyvälaatuiset ja toimitus pelasi moitteetta."

 

"Oli erittäin helppo tilata ja toimitus oli nopea. Sain tilaamani tuotteen jo seuraavalle päivälle!"

 

"Palvelu on hyvää ja ystävällistä. Olen tyytyväinen. Tulen laittamaan lisää tuotteita myyntiin ja suosittelen myös palvelua ystävilleni."

 

"Tähän mennessä todella positiivinen kokemus, ekan viikon aikana tavaroista on mennyt viidennes, aika hyvin mun mielestä. Tosi paljon helpompaa myyntiä kuin perinteinen kirppari. Ystävällistä palvelua kun sitä tarvitsin."

 

"Ensimmäistä kertaa tilasin ja olen todella tyytyväinen. Paketti saapui jo kahdessa päivässä ja sain kaikki tilaamani tavarat :) Aion tilata tulevaisuudessakin."

 

"Nopea toimitus ja pikku yllätys tilauksen mukana oli piristys! Lahjoitus systeemi myös mahtava :) kiitos!"

 

" Hei vaan VK:n väki! 
Enpä ole kovin usein antanut palautetta yrityksille joita olen käyttänyt. Nyt vaan on pakko kiittää tästä mahtavasta konseptista jonka olette luoneet. Eilen aamulla tein tilauksen ja nyt jo tavarat ovat perillä. Kaikki tavarat olivat siistejä ja ehjiä ja juuri sellaisia kun kuvista ja tekstistä ymmärtää. Ennen kaikkea on hienoa että tavarat on arvosteltu aivan oikein, eikä yritetty piilottaa virheitä. 
Minusta ainakin tuli varmasti kanta asiakas kertaheitolla. 
Suuret kiitokset hyvästä palvelusta ja kaikkea hyvää ensi vuodelle. 
Toivon VK:lle menestystä ja pitkää ikää. 
Minä ainkin omalta osaltani tulen suosittelemaan teitä kaikille tutuilleni. 
Hyvää Uutta Vuotta!! "

 

"Tuotteet tulivat nopeammin kuin odotinkaan. Tuotteet vastasivat juuri sitä mitä kuvista ja tuotteen esittelystä oli annettu ymmärtää. Erityisen hymyn toi kasvoille paketissa ollut namipussi. 
Kaikin puolin hyvä palvelu, tulen varmasti käyttämään uudelleen ja suosittelen tuttaville."

 

"Kysyitte olenko tyytyväinen Vähänkäytetty-kirpputoriin. Kyllä vain. 
Toimitus on nopea ja tilaaminen sekä maksaminen helppoa. Käyn jatkossakin urkkimassa valikoimaanne ja aion tilatakin mikäli sopivaa tavaraa löytyy."

 

"Hei, olen erinomaisen tyytyväinen luotettavaan verkkokauppaanne, jonka löysin sattumalta. Ensin tilasin itselleni vaatteita, palvelu oli todella nopeaa ja selkeää (ja ennenkaikkea ystävällistä!!) joten päätin myös siivota vaatekaappini ja laittaa ylimääräiset vaatteeni myyntiin. Sekin kävi uskomattoman nopeasti ja kätevästi, ja nyt vaatteet ovat myynnissä.
Kiitos! "

 

"Tilaus ja toimitus sujuivat täydellisesti. Erittäin hyvät nettisivut."

 

"Kiitos nopeasta toimituksesta sekä oikein hyvistä tuotteista! Olen erittäin tyytyväinen ja tulen varmasti asioimaan jatkossakin!"

 

"Olin tosi tyytyväinen! Ostamisen helppous ja nopeus ovat valttia++++++++++!!!"

 

"Olen tyytyväinen tilaamiini tuotteisiin. Kaikki ovat hyvässä käyttökunnossa ja kirpputorihinnoin! Maksuton toimitus innosti kokeilemaan ja paketti tulikin nopeasti. Ehkäpä tilaan joskus uudestaan. Nettikirppiksenne on loistava idea :)"

 

"Olen todella positiivisesti yllättynyt miten hienosti kaupat sujui, sivut on toimivat ja ulkoasultaan nykyaikaiset ja selkeät. Toimitus oli nopeampi kuin kuvittelin ja kaikki tuotteet odottamassani kunnossa, ei moitteita myöskään siis myyjien ilmoittamiin tietoihin tuotteita koskien. Kiitokset!"

 

"Palveluanne on tosi hyvä käyttää. Tavarat menee paljon paremmin kaupaksi kuin muualla, Huuto.netissä olen myynyt aiemmin.

 

"Tää teidän nettikirppis on kyllä ehdottamasti paras nettikirppis Suomessa. Selkeä, helppokäyttöinen, helppo hakea ja hinta/laatusuhde kohdillaan. :)"

 

"Ensimmäistä kertaa tilasin kauttanne ja erittäin helppoa ja vaivatonta oli. Tuote tuli myös nopeasti. Ei mitään moittimista palvelustanne. Lisäksi makeispussi kruunasi lähetyksen, toi todella hymyn huulille ja piristi päivää. Pieni juttu, mutta yllättävän suuri vaikutus! Mielellään suosittelen palveluanne muillekin. Tuotteen väri ei ihan täsmännyt kuvan kanssa, oli siis luonnossa paljon haaleampi. Mutta tämä kuulunee tähän nettiaikaan, kun kuvan perusteella tuotteen ostaa."

 

"Kiitokset erinomaisesta palvelusta! Ostamani vaatteet saapuivat todella nopeasti!"

 

"Aivan loistava sivu/verkkokauppa. Tuotteet tuli kahdessa päivässä. Olen tyytyväinen :)"

 

"Olin tyytyväinen. Pääsiäinen sattui samalle viikolle joten paketti ei tullut pyhien takia niin nopeasti. Mutta varmasti olisi ollut nopea toimitus muuten. Vaatteet oli juuri sitä mitä oletin niiden olevan ja mieltä piristi pieni karkkipussi,kun avasin paketin! Aion jatkossakin tilailla, jos löytyy sopivia tuotteita."

 

"Olen tilannut jo useamman kerran ja tulen jatkossakin tilaamaan. Tuotteet ovat tulleet nopeasti ja ovat olleet hyvälaatuisia, eli juuri vähän käytettyja, sekä edullisia. Kiitos :)"

 

"Tämä on hieno juttu!!!! Enemmän vain mainosta!! Osto on helppoa, paketit tulee perille hienosti, tavarat hyvä kuntoisia ja kaikki sujuu hyvin!!!Ja HALPAA!!! Kiitos paljon!!:)"

 

"Olen tyytyväinen tilaamistani tuotteista sekä saamastani hyvästä asiakaspalvelusta. Selkeä ja hyvin toimiva sivusto/nettikauppa."

 

"Enpä ole saanut missään niin nopsaa ja ystävällistä palvelua,epäselvä asia hoidettiin hienosti Matkahuollon kanssa eikä minun tarvinnut siihen ollenkaan osallistua,täydet 10 pistettä."

 

"Palvelussa myyminen on paljon helpompaa ja vaivattomampaa kuin kivijalka-kirppiksillä!"

 

"Olen oikein tyytyväinen tilaamiini lastenvaatteisiin. Tilauksen käsittelystä ja lähetyksestä ilmoitettiin hienosti ja paketti tuli nopeasti. Jatkakaa samaan malliin."

 

"Palvelua oli erittäin helppo käyttää. Loistava uudistus kirppari markkinoille."

 

"Mielestäni myyminen on helppoa. Pieni vaiva siitä että saa itselle ylimääräiset pois nurkista pyörimästä. Ja jos niistä vielä sattuu saamaan jotain tilillekin niin vielä parempi :)"

 

"Ruusuja! Ostin täältä lapsenlapsenlapselleni pieniä vaatteita, kun hän syntyi keskosena ja olen tosi tyytyväinen."

 

"Vaivaton, nopea ja kiva."

 

"Tälle on tarvetta kun normikirpparilla on pöytävuokrat kovat. Eikä tavara mene vaikka kuinka ahkerasti kävisi pöyhimässä ja siistimässä pöytää. Hyvä homma!"

 

"Ihan mielettömän helppo käyttöinen ja hyvä systeemi."

 

"Mahtava! Kerralla saa kotoa pois ison kasan vaatteita ja leluja sekä myös naistenvaatteita eikä tarvitse itse juosta postissa postittelemassa jokaista nuttua erikseen."

 

"Kiitän loistavasta sivustosta, joka omasta mielestäni kaipaisi vain aikuisten vaatteiden/tavaroiden ostomahdollisuuden!"

 

"Todella hyvä idea tälläinen!:) alankin huomenna katsomaan tytön pieniä vaatteita myyntiin!"

 

"Itse teiltä tilanneena,yllätyin toimituksen nopeudesta! Suosittelin siskollenikin teitä.."

 

"Vaikuttaa todella järkevältä palvelulta kiireisen ihmisen elämään! Täytyy kokeilla!" 

 

"Todella avuliasta väkeä asiakaspalvelussa. Opettivat lähes kädestäpitäen miten tuotteita perustetaan palveluun. Lopulta kun ymmärsin palvelun toimintatavan oli tuotteiden perustaminen helppoa. On kätevää myydä pienet vaatteet ja ostaa tilalle sopivia. Kiitos vielä kerran asiakaspalvelun Antille auttamisesta." 
 

"Kahtena iltana perustin tuotteita myyntiin. Laitoin palveluun 2 tuotepakettia, joissa oli 30-40 tuotetta molemmissa. Kyllä toimi hienosti. Loistava palvelu." 

 

"Loistava palvelu! Ensimmäiseen sataseen meni n. kuukausi, mutta todella pienellä vaivalla tuli. Rupean samantien perustamaan uusia tuotteita. Tämähän on ilmaista kun vertaa paikallisen kirpputorin pöytävuokraan, joka on 30€ / viikko. Suosittelen todellakin." 

 

"Törmäsin vähänkäytetty.fi:hin facebookissa ja tutustuin palveluun tarkemmin. Ymmärsin heti, että tämän helpommalla en voi päästä kannattavasti eroon lähes puolesta vaatehuoneellisesta käytettyjä lastenvaatteita. Menihän siinä toki muutama ilta kun tuotteita perustin, mutta olo oli suorastaan helpottunut kun vein laatikot Oulun matkahuoltoon. Tämä ensimmäinen 100 euroinen tuli varsin helposti. Tuotteita on onneksi vielä myymättä, joten uskon niistä kertyvän vielä ihan kiva summa."

"Ostin ensin palvelusta toppahaalarin nuoremmalle ja luistimet vanhemmalle lapselleni. Paketti tuli Siwaan jo seuraavana päivänä. Tuotteet olivat hyväkuntoiset ja juuri kuvauksen mukaiset. Palvelu tuntui uskomattoman hyvältä ja helpolta, joten päätin kokeilla myös myydä pieneksi jääneitä vaatteita. Lajittelin vaatekaapeista ja pahvilaatikoista pieneksi jääneet vaatteet olohuoneen lattialle ja kauhistuin, koska en ollut osannut kuvitella kuinka paljon pieneksi jääneitä lastenvaatteita olikaan lojunut kaapissa ja vaatehuoneessa. Laskin, että yksittäisiä vaatteita oli yli 300 kappaletta. Perustin 65 tuotetta palveluun samana iltana. Nyt lisäilen keskimäärin yhden paketin 1-2 viikon välein kunhan vain ehdin kaikelta muulta touhuamiselta. Suosittelen lämpimästi!"
 

”Tuttavani oli ostanut pari kertaa palvelusta ja vinkkasi minulle, että tuolla voisi myydä kätevästi omat laatikoissa pyörivät lastenvaatteet pois. Olen ollut hieman laiska myymään niitä perinteisillä kirppareilla, koska pöytiä pitäisi käydä järjestelmässä melkeinpä päivittäin ja aikaa sille ei tahdo arjen keskellä millään riittää. Nyt minun ei ole tarvinnut huolehtia siitä ollenkaan, joten tällainen kirppismyynti on kuin minulle tehty. ”

 

”Vähänkäytetty.fi on nettikirppisten ykkönen helppoutensa ja mutkattoman toimintamallinsa ansiosta.” - Fiksukuluttaja

 

Asiakkaiden kokemuksia Vähänkäytetystä

© 2024 Vähänkäytetty.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.